Kreeta Haapasalo soittaa kannelta lukkarin tuvassa.
Ennen julkaisematon kuva R.W. Ekmanin maalauksesta, jota säilytetään Turussa. 

 

Kyllikki Penttilä

"Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta kansantaiteilija Kreeta Haapasalon syntymästä, tasan 110 vuotta hänen ensimmäisestä Helsingin matkastaan ja kuolemastaan 70 vuotta". Näin lopettaa tunnettu kansanmusiikin tutkijamme, dosentti Erkki Ala-Könni Kreeta Haapasaloa koskevan kirjoituksensa Kalevala-seuran vuosikirjassa 1963. Voisi näihin tasavuosiin vedoten sanoa, että kuluva vuosi on eräänlainen Kreeta Haapasalon muistovuosi.

Kreeta Haapasalosta on tullut suuressa määrin legendaarinen henkilö, jonka nimen kaikki tietävät ja joka muistetaan enimmäkseen maineikkaana kanteleensoittajana sekä "Mun kanteleeni kauniimmin" laulun sepittäjänä. Milteipä tasaisin väliajoin hänestä ilmestyy erilaisiin joulu- ym. julkaisuihin vain vähän aiemmin julkaistuista poikkeava elämäkerran palanen. Niissä toistuvat yleisesti samat virheet, niinpä esim. harvoin näkee mainittavan hänen syntymä- tai kuolinpäivänsä kirkonkirjojen mukaisesti. Kirkonkirjoja on ymmärrettävästi pidettävä luotettavimpina lähteinä, vaikka niiden tieto ei olekaan syntymäpäivän suhteen sama kuin Kreeta Haapasalon "Koti ja Yhteiskunta" -lehdessä vuonna 1889 julkaistussa omaelämäkerrassa, jossa sanotaan: "Minä olen syntynyt Juhannuspäivänä v. 1814 Ås'in talossa, joka on Järvelän kylässä Kokkolan pitäjää", eikä myöskään sama kuin esim. Kansallisen Elämäkerraston tuntema. Elämäkerrallisten kuvausten perimmäisenä lähteenä on useimmiten Sakari Topeliuksen Helsingfors Tidningarissa vuonna 1853 julkaisema viehättävä ja ihmisten myötätuntoon vahvasti vetoava kertomus.

Monet seikat ovat vaikuttaneet siihen, että Kreeta Haapasalo muistetaan yleisesti nimenomaan kanteleensoittajana, vaikka kanteleensoitto ei ilmeisesti ollutkaan hänen esiintymisissään pääasiana. Häntä nimitettiin kotiseudullaankin "Kantele-Kreetaksi" taikka "kansan välisä Soitto-Kreetaksi", kuten hänen sukulaisensa Matti Haapasalo Vetelin Haapasalon kylästä parikymmentä vuotta sitten tämän kirjoittajalle sanoi.

Ja kun Kreeta Haapasalo 29.3.1893 kuoli Jyväskylässä, Jyväskylän kirkkoherrakin merkitsi kuolleiden luetteloon hänet kanteleensoittajana (ja itsellisen leskenä). Myös hänen muistopatsaansa Kaustisella kuvaa nimenomaan kanteletta soittavaa Kreetaa.

Etualalla Kreetan taiteenharjoituksessa oli kuitenkin laulu. Kaikista tiedoista, mitä meillä on Kreeta Haapasalosta tallessa tämä seikka ilmenee. Kantele oli hänen käsissään laulun säestystä varten. Kreetan tyttären Fiian poika, sanomalehden toimittaja Hjalmar Räisänen, joka itsekin soitti kanteletta ja joka oli erikoisen ylpeä kuuluisasta äidinäidistään, korosti hyvin asiantuntevasti tämän kirjoittajalle lähettämissään kirjeissä tätä seikkaa. Hjalmar Räisästä lainatakseni Kreeta Haapasalo "säesti kuin akordisitralla lauluaan, akordeja vetäen". Räisänen piti Kreetan mukana esiintymismatkoilla kulkenutta Sanna Purolaa sen sijaan varsinaisena kanteleensoittajana.

Se seikka, että kantele ja kanteleensoitto on joutunut Kreeta Haapasalo-perinteessä kovin etualalle, perustunee osaksi siihen, että hänen tunnettu "Kanteleeni" laulunsa puhuu nimenomaan kanteleesta. Vielä suurempi vaikutus on nähtävästi kuitenkin ollut sillä seikalla, että Kreeta joutui aikoinaan kuuluisan hovimaalarin R.W. Ekmanin malliksi. R.W. Ekman maalasi Kreeta Haapasalon kanteletta soittavana ja samalla laulavana kokonaista viisi kertaa. Näistä kuvista on se, joka on Ateneumissa ja joka esittää Kreetaa talonpoikaistuvassa, erinomaisen tunnettu. Muut sen sijaan ovat pysyneet jokseenkin tuntemattomina, jopa sekin, joka on tällä hetkellä Turun taidemuseon varastossa. Turun repliikki julkaistaan tässä nyt luultavasti ensimmäisen kerran. Yksi Haapasalo-tauluista on Ruotsissa. Sen osti aikanaan kamarineuvos P.C. von Rettig. Ensimmäinen Ekmanin Haapasalo-tauluista on Englannissa. 1850-luvulla T. Harvey niminen kveekari Leedsistä, Englannista tilasi Ekmanilta suomalaista kansanelämää kuvailevan taulun, jollaiset olivat siihen aikaan muodissa, eivät vain Suomessa vaan muuallakin. Ekman tunsi varmaan hyvän ystävänsä ja tukijansa Sakari Topeliuksen kautta Kreeta Haapasalon ja valitsi hänet senkertaiseksi aiheekseen. Englantiin lähetetyssä taulussa on Kreetalla pelkästään lapsia kuuntelijoina. Ekmanin elämäkerrassaan tohtori B. Hintze kuvaa Turussa olevaa toisintoa näin: "Lukkarin tuvan interiööri, seitsemän figuuria. Keskellä K. H. kanteleineen, oikealla nuori nainen hattu päässään. Heidän välissään katettu kahvipöytä. Pöydän takana sotilas sotilastakissa kypärä päässään ja viulua pitelevä mies. Ikkunan lähellä vasemmalla seisoo poika ja etualalla leikkii pieni tyttönen nukellaan. Äärimmäisenä oikealla mustapukuinen nainen, jolla on kädessään kahvipannu. Lämpimät, selvät paikallisvärit, punaista, ruskeaa, harmaata, vihreätä, sinistä ja keltaista." Julkaistusta kuvasta on edelleen helppo huomata Ekmanin tässäkin toisinnossa ilmenevä detaljien tarkkuus. Jokainen esine on toisinnossa muuttunut, talonpoikaisuuni on muuttunut herraskaiseksi kakluuniksi, vesisanko hienommaksi, kellot, vaatteet, lapsen lelut. Vain Kreeta on sama, sama asento, sama ilme. Kreeta esiintyi sekä hienoissa kodeissa että talonpoikaistuvissa, niin että tämä Turun toisinto on yhtä luonnollinen kuin Ateneumissa säilytettävä muunnelma. Kun laulu ei Kreetan kuvista kuulu, mutta sen sijaan hänen laulua säestävä kanteleensa näkyy, Ekmanin kuva on joutunut ikäänkuin painottamaan Kreetan kanteleensoittoa hänen laulunsa kustannuksella. Samaan suuntaan on vaikuttanut toinen tunnettu kuva, nimittäin R.W. Ekmanin oppilaan A.W. Liljelundin jäljennöksinäkin levinnyt laulavaa ja kanteleella lauluaan säestävää Kreeta Haapasaloa esittävä taulu.

Kaikki ne henkilöt, joita minulla noin 25 vuotta sitten oli tilaisuus haastatella (Helsingissä, Jyväskylässä, Vetelissä) ja jotka olivat olleet Kreetan kanssa tekemisissä, olivat ehdottoman yksimielisiä tämän kansantaiteilijan miellyttävästä, hartaasta ja yksinkertaisesta olemuksesta. Hän oli myös kaunis ja sielukkaan näköinen, niinkuin on helppo nähdä sekä valokuvista että maalauksista. Pääasiana hänen taide-esityksissään oli siis laulu eikä kanteleensoitto. Hänellä oli mitä kaunein ääni. Sen käyttötaitoon liittyi vielä luovaa musikaalisuuttakin. Näiden ominaisuuksien varaan rakentuu hänen kansantaiteilijan maineensa.


Tunnetuimmassa Ekmanin maalauksessa Kreeta Haapasalo soittaa kanneltaan talonpoikaistuvassa.
Ateneumin kokoelmat.