Pistäydyin katsomaan “Anna Kareninaa”, Metro-Goldwynin suurfilmiä – reklaamien mukaan. Ken on lukenut Tolstoin kuuluisan romaanin, ei voi pidättäytyä katsomasta filmiäkin, vaikka olisi ennestään surkeita kokemuksia suurten teosten filmatisoinneista.

En odottanut paljoa. Greta Garbo ei ole mikään Anna Karenina, ei ainakaan edellisten osiensa perusteella; ehkäpä nerokkaan ohjaajan käsissä olisi voinut siksi syntyä. Gilbertissä lienee erinomaiset ainekset Vronskiin, mutta niitä ei ollut käyttänyt se ohjaaja, jonka nimen olen jo unohtanut. Taikka lähtekäämme alusta. Käsikirjoitus oli aivan kelvoton. Suunnittelu tämäntapainen. Troikalla-ajoa ja lumimyrskyä sekä yöpyminen syrjäiseen majataloon. Kumpikin kuvasarja muistutti pahasti joitakin ennennähtyjä venäläisaiheisia, esim. Glynin “Kun hetki löi” j.m.s. Hirmuisessa lumimyrskyssä olisi muuten saanut olla vahvemmat käsineet ja takinkaulukset paremmin kiinni, harso ei ollut hengityksestä hituistakaan jäätynyt, eikä turkit sisälletultua märät j.n.e. Sitten: pääsiäiskirkossa, kutsut, sudenmetsästystä, kilpa-ajot j.n.e. Repliikit tyhjänpäiväisiä, kaukana Tolstoista, juonen kehitys mitätön ja laimea. Kuvasarjan – nimittäkäämme draamayritystä siten – nimeksi olisi sopinut erinomaisesti “Venäläisen ylimystön elämää tsaarin aikana”, eikä yksikään katsoja olisi huomannut, että ainekset on saatu (tahi ei ole saatu!) Tolstoin “Anna Kareninasta”.

Serjožaa, Anna Kareninan poikaa näytellyt pikkumies oli suorastaan sääliä herättävä, pieni soma poikanen, joka kai nykyjään on jo “ammattinäyttelijä”, kaiken luonnollisuutensa ja lapsellisen sulonsa menettänyt, omaamatta kuitenkaan aikuisen näyttelijäkykyä, siltä väliltä ja siksi poloisen epäonnistunut.

Jos Anna Karenina tahdotaan esittää filminä – mikä ei ole lainkaan tarpeellista – on se tehtävä kokonaan uudestaan. Äsken nähty erilaisten kuhertelu- ja suuteluasentojen kuvaaminen on Tolstoin voiman ja hengen törkeätä ivaa, jopa niin törkeätä, ettei se tunnu missään.