| Pakinaa eräästä kirjasta.J e a n n e t t e. Me lähdimme Ranskaan ja
Espanjaan. Matkakirjeitä. Kuvitettu. WSOY 1927.
|
|
Muutamia viikkoja sitten minulta sattui pari kolme henkilöä kysäisemään, kuka on Jeannette, mutta en siihen sillä kerralla kiinnittänyt sen enempää huomiota. Nyt vasta, kun monet tutuista ja tunnetuista ovat palanneet ulkomailta tai sinne lähteneet taikka ovat täydessä työssä pienen kotimaisen kierroksen suunnittelemiseksi, valtasi köyhänkin omituinen ja tavaton levottomuus: irti tästä ikuisesta ympyrästä! Te tunnette tuon, hyvät ystävät! Kuinka ollakaan, osuivat silmäni silloin muutamana päivänä kirjakaupan ikkunassa olevaan kirjaan "Me lähdimme Ranskaan ja Espanjaan". Vauhdikas nimi, eikö totta? Kuka olisi voinut olla poikkeamatta kauppaan sisälle. Eikä paljon puuttunut, etten sanonut laulaen tuota tunnetun merimieslaulun säettä: "hii-o-hoo hii-o-hei, nyt hurrataan ja me lähdemme Ranskaan ja Espanjaan - - -." Jeannette, niin siinähän se nyt koreili tekijännimen kohdalla! Taitaa ollakin hupaisa kirja! Kaunis kansi (ainakin nidottuna); ei sattunut olemaan varoja sidottuun, kaunis kellahtava paperi, paljon ruskealla värillä ja syväsyövytyksellä painettuja kuvia. Sanalla sanoen: hyvä alkuvaikutus! "Ja me lähdimme Ranskaan ja Espanjaan" todellakin. Ja hauskaa olikin mennä, kun en ole ollut kummassakaan. Pienenpuoleinen lastilaiva "Capella" irtautui Helsingin rannasta - tuntui kuin olisin itsekin päässyt matkalle. Tunsin meren tuoksun ja mainingit, varhaiset aamut ja kultaiset hattarat. Pitkä laivamatka oli alkanut - matka Ranskaan ja Espanjaan. Selvisin vasta kirjan viimeisellä sivulla, kun jälleen olimme Helsingissä. Huomasin lukeneeni koko valoisan kesäisen yön. Ja mitä kaikkea olin nähnyt tuolla matkalla! Pariisin, Etelä-Ranskan, Pyreneitten huiput, Kastilian, Madridin, Andalusian - ja Alhambran. Ja kuinka terävillä ja hauskoilla silmillä. Paljon verrattomia ja tosia elämyksiä kosmopoliittisessa Pariisissa, joka jää lukijallekin samoin kuin kirjoittajallekin vain läpikulkukaupungiksi tällä kertaa. Intiimejä kävely- ja löytöretkiä Etelä-Ranskan keskiaikaa henkivissä pikkukaupungeissa, elävät rajatunnelmat uusine ja mielenkiintoisine ihmistyyppeineen, mieleenpainuva kuvaus alakuloisesta Kastiliasta, maasta, "joka on niin surullinen, että sillä on sielu", ja vihdoin pysähdys modernissa "iloisessa" Madridissa. Vielä on toivioretki Alhambraan ja Etelä-Espanjaan, hipaisu (vain silmillä Gibraltarin rannasta) Afrikaan, verraton Toledon, Espanjan ikivanhan pääkaupungin kuvaus (vaikka liian nopea), muutamia teatterijuttuja Madridista ja paljon, paljon muuta. Eikä kirja ole mielestäni ainoastaan hyvä matkakuvaus, vaan pienen pientä opetusta, kuinka pitää matkustaa. "Voihan olla oma viehätyksensä siinäkin, että matkustaa loistojunassa, syö hyvän päivällisen ravintolavaunussa ja nukkuu yönsä makuuvaunussa. Mutta luulen, että silloin ei juuri joudu ajattelemaan muuta kuin omaa mukavuuttaan, eikä tapaamaan muita kuin toisia amerikkalaisia miljonäärejä. Jos tahtoo nähdä sen maan kansan, jota on tullut katsomaan, alkuasukkaita, tyyppejä, on oikeastaan matkustettava kolmannessa luokassa. - "Mutta tähän matkustamistapaan kuuluu ehdottomasti, ettei aseta itselleen liian pitkiä päivämatkoja. Täytyy pysähtyä peseytymään, syömään, lepäämään. Päivällinen ja yö vaatimattomassa hotellissa tulevat verrattoman paljon halvemmiksi - ja hauskemmiksi - kuin vastaavat junassa. Niin, mutta kukas siitä kaikesta meikäläisestä porvaristosta, joita nykyaikana matkustelee, tekee sillä lailla? Ei tietystikään kukaan, vaan ihan päinvastoin: mat-kustetaan oikealle ja vasemmalle suuria katselematta suoraan päämäärään, ensiluokassa, tietysti, sanokaamme esim. Nizzaan, asutaan suuressa, yleismaailmallista yleisöä tulvillaan olevassa hotellissa, uiskennellaan samassa merivedessä, joka liplattelee meidänkin rannoillamme - ja palataan kotiin, kun aika on täyttynyt. Ja ihmetellään, mitä tarkoitetaan ulkomaanmatkojen kehittävällä ja opettavalla vaikutuksella. Ja vaikea on täyttää tuttavien tekemiä pyyntöjäkään: "kerro hiukan matkoistasi", sillä siellähän oli ruoka jokseenkin samanlaista kuin meilläkin. Sitten vielä eräs opetus matkustamisen taidosta. Jeannette oli jo kuukausia ennen ja suurella hartaudella tutustunut niihin maihin, joihin aikoi lähteä, tietoihin niiden kansoista, elämästä ja historiasta. Kadehdittavaa tuollainen täysinäisesti matkastaan "ilmaiseminen" ja oikein tehty siitä kirjoittaminen, josta me, joitten täytyy tänä kesänä soudella ja paistella vain omilla rannoilla (taikka peräti kaupungissa), saisimme sen kellahtavilta lehdiltä edes aavistuksen kaikesta siitä oudosta ja ihanasta, mitä maailma tarjoaa. Verratonta ulkomaanmatkan surrogaattia! N u o r i n a i n e n. Kuva on kirjan sivulta 7. |
 
|