Jyväskylän Sanomat.   Sunnuntaina heinäkuun 6. p:nä 1952.

Kun noin kuusitoista vuotta sitten muutimme Jyväskylään, tiesin lukemastani ja kuulemastani, että tämä on luonnonihana idylli harjun ja järven välisellä rinteellä, ja että varsinkin harju antaa karakteristisen näön kaupungille. Mitä sitten aluksi tuohon järveen tuli, huomasin hyvin pian - varsinkin kun ensimmäinen kotimme oli lähellä järveä - että järvestä ei kaupunkilaisille ollut suurtakaan iloa. Ensimmäiseksi aluksi oli joku mahtava herra aikanaan itsepäisesti vetänyt rautatien kulkemaan pitkin rantaa ja siinä se nyt sitten oli eikä sille voinut enää mitään. Ymmärsin silloisten vanhojen kaupunkilaisten puheista, että nyt jo oltiin sitä mieltä, että se olisi voinut mennä harjun takaakin, mutta kun vahinko kerran oli sattunut, tällainen korvaamaton vahinko, niin siitä ei enää kannattanut puhua. Myöhemmin oli "täydennetty" monin tavoin tätä järven rannan hävitystyötä. Eikä tarvitse kuitenkaan olla mikään asemakaava-arkkitehti ymmärtääkseen, mitä tosihienon aseman omaavalle kaupungille tai sanokaamme mieluummin kaupungin asukkaille olisi merkinnyt järveen päättyvät kadut ja rantapuistot ja muut, ennenkaikkea niille, jotka joutuvat tekemään työtä kesälläkin kaupungissa. Sillä tavalla käsiteltyjä kaupunkeja on kai matkustettava ulkomaille katsomaan.

Mitä taas harjuun tuli, oli sitä aluksi melkein vaikea löytää. Ruma leikkaus, jota sanottiin Oikokaduksi ja joka johti sanokaamme nuuskakujalle, en tiedä, oliko sekin vahingossa tehty. Oudoilta näyttivät myös synkät, kolkot kiviportaat, joita en nähnyt koskaan kenenkään nousevan enkä laskeutuvan. Niitä sanottiin siihen aikaan neron portaiksi - kenen neron, en tiedä. (Ei neron, vaan Neron portaat, koska ovat silloisen kaup. insinööri Neron rakennuttamat. Toimituksen huomautus.) Paljon ne olivat kuulemma tulleet maksamaan mutta tuntui siltä kuin kaupunkilaiset niitä ikäänkuin häpeilivät ja pitivät jonkinlaisena vahinkona, jolle ei nyt taas enää voinut mitään. Mutta itsepäisesti oli niitäkin aikanaan joku vaikutusvaltainen herra halunnut muistomerkikseen. Ja siinä ne nyt sitten kertovat miehestä.

Kun milloin sitten tuli urheilukentälle asiaa, niin ajattelin alkuaikoina, että kuinka on urheilukenttä näin korkealle raivattu, oli tottunut siihen, että ne muualla olivat hiukan alavammilla paikoilla. Kuulin sitten kerran, että harjun kaunein metsä, oikea ikihongikko oli kaadettu tämän kentän tieltä. Ajattelin silloin, että se oli vahinko. Mutta eihän sillekään nyt enää mitään voi.

Sota-aikana tapahtui sitten se vahinkojen vahinko, kun joku nero kaadatti harjun harjan komean hongikon. Ja minusta tuntuu, että se oli teko, joka oli alkuna siihen, että harjun nakertajat pääsivät monin tavoin silvotun ja raadellun harju-paran kimppuun.

Kohtalokseni on tullut, tuntuu, omasta ikkunastani katsella, kuinka Jyväskylän luontoa on pilattu. Ensimmäisen asuntomme ikkunoista näki, kuinka tarkkaan oli oikein pilaamalla pilattu järvi ja järven ranta. Nykyisen asuntomme eräät ikkunat "antavat" harjulle näyttäen, kuinka täällä hoidetaan alueita, joita suuressa maailmassa sanotaan kaupunkien "vihreiksi vöiksi".

Kun kaupunkimme valtuustossa on naisiakin, joiden luulisi paremmin kuin miesten ymmärtävän, mitä nyt jo ja tulevaisuudessa yhä enemmän kaupungin kasvaessa merkitsevät tällaiset vihreät vyöt lapsille, kodeille, kaupunkilaisten viihtymiselle, terveydelle, kaupungin ulkonäölle, niin ei nyt luulisi enää olevan varaa, kun ei oikein ole varaakaan lisävahingoille. Varsinkin, kun tällaisen ihanan - luojan luomasta - puiston pinta-alaakin, juuri sen takia, että se vielä niin komeasti kohoaakin, tulee ihmisten hyväksi enemmän, kuin mitä se kaupungilta ottaa. Mutta pitipäs vain tulla miehisen miehen, prof. Lauri Pihkalan, sanomaan sanansa lastenkin puolesta. Ja, jos hän kerran on sitä mieltä, että siitä tulee oiva hiihtomaasto, niin siitä silloin tulee, vai ovatko valtuustossa ehkä naiset menneet "miesten kanssa marjaan"? Puhumattakaan että meillä on palkkaamiamme virkamiehiä, jotka virkansa puolesta harkitsevat ei vain hyöty- (mikä hyöty?) vaan myös kauneus- ja terveellisyysnäkökohtia, kaupungeissa asuvia ihmisiä ajatellen. Kuinka on?

Vielä eräs asia. On kuulemma sanottu, että harjulle on vaikea istuttaa metsikköä. Kuinka sai alkunsa aikanaan entinen hongikko? En ole nähnyt yritettävänkään. Luoja on sensijaan parhaansa mukaan yrittänyt peitellä ihmisen viiltämiä haavoja tässä seurakuntahuoneenkin takana, ihmisten ainakaan auttamatta. En ole myöskään koskaan ymmärtänyt tuota joidenkin kauneudenkaipuuta, joka noin kuvaannollisesti sanottuna kaataa kauniin hongan ja istuttaa sijalle sireenipensaan taikka hävittää sinivuokkomättäät ja kullerot ja kylvää kehäkukkaa. Mitä muuten lapsiin tulee ja lapsia ajatellen esim. koulujen pihamaihin, niin suuressa maailmassa on tullut kovin vanhanaikaiseksi tasoittaa pihamaat hiekka-aavikoiksi. Sensijaan siellä suurella huolella säilytetään jokainen kivi ja kallionkieleke ja mäen töyry, joka lähelle sattuu. Mitä sitten tarjoaisikaan tällainen harju lapsen kestävine ruohikkoineen. Eikö pitäisi suurella kunnioituksella suhtautua luojan töihin ja kaikkialla pelastaa se, mikä pelastettavissa on.

K y l l i k k i P e n t t i l ä




Näkymä parvekkeeltamme vuonna 1945. Punainen viiva näyttää rautatien ratavallin päällä.
(Kuvassa näkyvä rakennus on silloisen kaupungininsinöörin.)