Eestin maanpakolaissinfoonikko




  
 

Uusi Kuvalehti. N:o 40. 3.10.1958.

 

Kukapa ei koulussa aikanaan opittua vielä sen verran olisi mielessään saanut pysy­mään, että Peipsen taikka Peipsenjärvenkin ainakin nimeltään muistaisi, tuon Eestin itärajalla olevan ison järven. Sen länsirannalla on Kallasten kalastajakylä, jossa ky­lässä syntyi ja kasvoi Eestin etevin sinfoonikko Eduard T u b i n, musiikkimies lap­suudesta asti. Isä oli "kalamees", "kaluri" ja peltomies, mutta myös soittomies kuten pikku Eduardin velikin. Kun veli vuonna 1912 kuoli, peri Eduard veljen pikkolohui­lun, jota pienenä sikopaimenena pahaisna soitteli. Ja kun sitten saksalaiset ensimmäi­sen maailmansodan lopun levottomina aikoina möivät omaisuuttaan, osti isä Tubin jostakin moisiosta halvalla taffelipianon. Se oli suuri tapaus Eduardin elämässä, ja hiukan soittotaitoa ja nuotinlukutaitoa kun hänellä ennestään oli, oppi hän muutamas­sa päivässä sillä soittamaan. Mutta lapsuus ja nuoruus ei peltomiehen ja kalastajan ko­dissa kulunut vain soitellen, tuleva säveltäjä teki kotonansa samoja töitä kuin muut­kin, pellolla ja järvellä.

Kotimaassaan Tubin sitten ennätti suorittaa opettajatutkinnon ja samalla kertaa Tarton musiikkiopiston oppimäärän, olla monet vuodet maineikkaana kuoronjohtajana ja ka­pellimestarina, opiskella sen lisäksi Wienissä ja myöhemmin Kodályn oppilaana Budapestissa sekä säveltää muun pienempimuotoisen ohella neljä sinfoniaa. Viides sinfonia, joka näinä päivinä esitetään Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonsertissa, on jo sä­velletty Ruotsissa, kuten Suomen radiossa viime vuonna esitetty kuudeskin.

Miten ja missä sinfoonikko Tubin tällä hetkellä elää? Tarvitsee vain astua laivaan ja purjehtia yli meren Tukholman rantaan, siellä laskeutua Kuninkaankadun maanalaisen asemalle ja ajaa uutta eteläiseen suuntaan menevää haaraa niin pitkälle kuin pääsee, niin jopa onkin hetken kuluttua Hammarbyhöjdenin asemalla. Siitä sitten on vain ki­venheitto siihen uuteen lamellitaloon, jonka eräässä pikkuhuoneistossa Eestin mai­neikkain sinfoonikko elelee.

Säveltäjä tuli itse avaamaan, koska hän tiesi meitä odottaa. Virolaiseksi kookas, komea, ystävällinen, vaatimaton, ehkä hiukan poissaoleva, ku­ten voi odottaa säveltäjältä. Hän puhui mieheni kanssa koko ajan eestiä, mutta ym­märsi minun suomeanikin, ehkä yhtä paljon kuin minä hänen eestiään.

"Vaimoni soitti ja sanoi, että minun on välttämättä tarjottava kahvia". Suomen suvun vieraanvaraisuutta, ajattelin.

"Hän, vaimoni on piirtäjä, eräässä toimistossa ja tulee kotiin vasta kello 5. Minä olen nyt "perenaene", vaimoni on perheen elättäjä", hymyili oloihin mukautunut säveltäjä. Erika Tubin, entinen Vanemuise-teatterin tanssijatar ja näyttelijätär on uusissa oloissa tarttunut kynään ja viivoittimeen. Kun sanoimme pelkäävämme, että kahvinkeittoon ehkä kuluu liiaksi kallista keskusteluaikaa, sanoi säveltäjä iloisesti:

"Minulla on jo kaikki valmiina", ja toi tarjottimen vahvoine kahveineen, hyvine leipi­neen ja hienoine vanhoine kuppeineen.

"Oletteko tuoneet jotakin, ehkä nämä kupit, mukananne?"

"Ei mitään, ei niin mitään. Kaikki jäi. Kirjat. Jäi suuri joukko julkaisemattomia teok­siakin, se onkin vähän surullista."

"Kukaties muistatte ne?"

"En, en muista. Mutta ne olivatkin nuoruudentöitäni, ehkä ne eivät olleet niin arvok­kaitakaan", sanoo säveltäjä nöyrästi.

Siinä pienessä purressa, jossa säveltäjä pakeni yli Itämeren, oli vain vaimo, pienet po­jat ja pari pientä matkalaukkua. Nyt on jo sentään flyygelikin toisen huoneen suuri hallitseva esine.

Säveltäjällä on edessään flyygelin kannella oikeata leipätyötä: erään ruotsalaisen sä­veltäjän oopperan piano-osien sommittelu, soinnuttelu.

"Se on vaikeata, sillä tämä säveltäjä käyttää ns. 12-sävelasteikkoa. Mutta tästä makse­taan hyvin, olen tyytyväinen".

Muistelimme Eestin lyhyen mutta loistavan itsenäisyydenajan virkeätä kulttuurielä­mää ja surin hiljaa omasta puolestani sitä, että juuri heidän musiikkielämänsä oli jää­nyt niin vieraaksi meille suomalaisille, vain kielimiehet ja kirjalliset piirithän olivat jopa hyvinkin tunteneet toisensa.

"Onko musiikkianne levytetty?"

Säveltäjä lahjoittaa meille levyn, jossa on kolme sävellystä: 'Prelude', 'Külakarjase sarvelugu' sekä 'Kikka tants', tanssi on säveltäjän baletista "Kratt", johon Erika Tubin teki Vanemuise-teatteria varten libreton. Säveltäjällä ei kuitenkaan ole levysoitinta. Kun kotimatkalla panimme eräässä musiikkikaupassa levyn pyörimään, sanoi kaupan myyjätärkin heti Preludesta: "Se on kaunis". Kotona olemme soittaneet levyä moneen kertaan, mikä lienee merkki siitä, että Tubin on todella säveltäjä.





Valokuva on tätä kirjoitusta varten saatu säveltäjältä itseltään.