![]() |
Opettajain lehti. N:o 31. 24.5.1958.
Onko VIRKE erehdys? Eräs asiantuntija sanoi hiljan, että "virke on erehdys, josta ei pääse kuin kärsimällä kuin entinen seurakunta ikivanhasta rovastistaan". Onkohan niin? Vai onko virkkeen laita samoin kuin modernin musiikin, josta Wilhelm Furtwänglcr on sanonut, että "neljäkymmentä vuotta se on tehnyt tuloaan eikä ole vielä tullut". Ns. virke-keskustelussa on sanottu — meitä opettajia osoittaen —, että me opettajat nimenomaan tarvitsemme tätä oppisanaa voidaksemme oppilaille neuvoa ison välimerkin (alakoulussa tuskin muuta kuin pisteen) paikan. Pisteen käyttöhän todella opitaan, kuten tiedämme, alustavasti, perustavasti ja mieluummin verrattain hyvästi kansakoulun toisella luokalla, osa pohjaa laskien jo ensimmäiselläkin. Omaksukaamme siis, kokeeksi, virke-kanta, mutta johdonmukaisesti (eikä sekä-että, kuten on nyk. tavallinen "virkekäytäntö"). Mitä silloin tapahtuu aluksi kahdella ensimmäisellä luokalla? Ensinnäkin: lause sana häviää kokonaan, kaikkialta, ei vain äidinkielen tuntien "pistekeskusteluista". Mutta siitä ei ole mitään haittaa, koska juuri kouluun tullut tietää yhtä vähän lauseesta kuin virkkeestäkin. Sitäpaitsi pisteen paikan voi opettaa ja onkin opetettava muin keinoin kuin puhumalla virkkeestä tai lauseesta. "Virkkeen loppuun pannaan piste», mutta kun ei lapsiparka tiedä, missä on virkkeen loppu. "Sepä kysymys", oli Vikár Bélalla, Kalevalan unkarintajalla tapana sanoa suomea puhuessaan. Ja tuo seikka, juuri tuo: missä virke tai lause tai mikä tahansa loppuu, s e meidän on opetettava. Jaa-a, miten se käy, "sepä kysymys"! Osan verrattain vankkaa pohjaa laskee tietysti, ainakin älykkäimmille oppilaille ja parhaille lukijoille pistein varustetun tekstin katseleminen ja lukeminen, aapiskirjan, lukukirjan, satukirjojen. Tieto siirtyy heihin — niinkuin niin moni tieto — meistä opettajista riippu-matta. Näin on asia hyvästi alullaan jo silloin, kun sitä ehkä pontevimmin toisella luokalla ryhdytään opettamaan. Mitä keinoja siis on alakoulun opettajalla mainitun lisäksi? Esitin niistä joitakin eräässä kouluradiotunnissani ("Mihin piste?" 11. 4. -58) ja selostan niistä joitakin aivan lyhyesti, koska ne kaikki järjestään osoittavat, että mistään säännöstä ei ole apua. Lähdetään puheesta. Opettaja sanoo eräitä virkkeitä aluksi yhteen menoon ja sen jälkeen mielekkäästi pysähdellen. Oppilaat saavat vertailla ja tehdä johtopäätöksiä. He huomaavat, että pysähteleminen selventää sanottavaa. Nyt sanotaan, että niin kirjoituksessakin: piste on pysähdyksen kohdalla (neuvo on tietysti karkea ja osaksi virheellinenkin) ja myöskin luettua selventävä. Luetaan kirjaa, tarkastellaan, keskustellaan asiasta. Silloin oppilaat tavallisesti kysymykseen "mihin piste?" vastaavat jotakin tähän tapaan: "kun tulee erilaista, niin sitten", "kun alkaa niinkuin uusi asia" yms. (olen kerännyt näitä vastauksia esim. kokeiluluokassani suuret määrät ja kaikki käyvät tähän suuntaan). Tämän jälkeen voi opettaja sanella ikäänkuin sanelisi yksinäisiä sanoja esim. näin: poika soutaa päivä paistaa pihlaja tuoksuu. Tällaisen pisteittävät lapset tavallisesti helposti. "Taidatte luulla, että piste tulee aina kahden sanan jälkeen", sanoo sitten opettaja. Lapset nauravat, sitä he eivät luule. Silloin seuraava |
|
luontevalta "lauseopissa" kuin yksinäislauseiden yhdisteleminen eri tavoin yhdyslauseiksi (vrt. Pieni Sanaseppä I, ss. 76, 77), ikäänkuin lausekimpuksi. Tällä tavoin yhdyslause jakautui ilman muuta takaisin osasiinsa, ja jo sana yhdyslausekin sanoi uudesta asiasta jotakin. Virke-kantaa noudattaen on opetettava grammaattinen termi lause, sen ovat useat oppikirjat unohtaneet. Oppilas saa äkkiä tietää, että "koira haukkuu ulkona" on lause, ennestään hän mitenkuten tietää vain, että se on virke. Hän saa myös tietää, että "virke on muodostettu sanoista" (vrt. kielioppien opetuksia: virkkeessä on yksi tai useampia lauseita, lauseessa on yksi tai useampia sanoja, sanassa on yksi tai useampia tavuja, tavussa on yksi tai useampia kirjaimia!). Opettaja vuorostaan saa tietää, että virke on "ajatuksellinen kokonaisuus", mutta että lauseessa on "vain yksi asia". Missä ero? Vaikeata ymmärtää. (vrt. kirjoitelmani alkupuolella lasten käsityksiä pisteen paikasta "sitten kun tulee erilaista" yms., joka sopii sekä edelliseen määritelmään virkkeestä että jälkimmäiseen määritelmään lauseesta ja jolle meidän alakoulussa onkin pakko rakentaa). Enempää en uskalla sanoa virkkeen ja lauseen opettamisesta yläkoulussa, koska en ole sitä kokeillut. Jokatapauksessa: pisteen paikka on opetettava jo alakoulussa ja siitä me selviämme taikka meidän on selvittävä ilman tuota sääntöä "virkkeen loppuun pannaan tavallisesti piste". Mutta jos tuollainen sääntö on lausuttava, niin mikä virhe on seuraavassa päättelyssä: "virkkeen loppuun pannaan piste", "virkkeessä on yksi tai useampia lauseita", siis "yhden tai useamman lauseen loppuun pannaan piste" taikka "lauseen ja yhdyslauseen loppuun pannaan piste"? _______________________________ |
![]() ![]() |